Löydä omat vahvuutesi!

Omien vahvuuksien löytäminen voi olla haastavaa, jos niitä ei ole tosissaan aiemmin pohtinut. Mieleen saattaa tulla ensimmäisenä perhepiirissä tai ystäviltä kuultuja lausahduksia, kollegoiden kommentteja tai vahvuuksia ei tunnu löytyvän lainkaan. Meillä jokaisella on kuitenkin omat, erityiset vahvuutemme, tiedostimme sen tai emme.

Omien vahvuuksien tunnistaminen on tärkeä osa itsetuntemusta, josta on merkittävää hyötyä uutta työpaikkaa etsiessä ja muutenkin elämässä. Halusinkin koota tähän muutamia käytännön vinkkejä omien vahvuuksien tunnistamiseksi.

1) Listaa viisi asiaa, joissa koet olevasi hyvä. Jos tämä käy helposti, listaa viisi lisää. Nämä listatut asiat ovat todennäköisesti vahvuuksiasi.

2) Jos tuntuu vaikealta suoralta kädeltä löytää asioita, joissa olet hyvä, mieti, millaisissa tilanteissa yleensä koet onnistumisen kokemuksia tai tyytyväisyyttä siihen, mitä olet tehnyt tai saanut aikaan. Voit myös miettiä, millaisia onnistumisen kokemuksia sinulle on tullut aiemmissa työpaikoissasi, kouluaikana tai lapsuudessa. Mihin onnistumiset liittyivät? Entä millaiset kokemukset tai huomiot saavat sinut tuntemaan, että olet onnistunut jossain?

3) Pyydä ystäviäsi, perheenjäseniäsi tai työkavereitasi kertomaan kasvotusten tai sähköpostitse, mitä he pitävät vahvuuksinasi, eli missä he kokevat sinun olevan hyvä, taitava tai lahjakas. Hyvä työkalu tämän tekemiseen on Joseph Luftin ja Harry Inghamin kehittämä Joharin ikkuna, jossa on mahdollisia vahvuuksia ja muita ominaisuuksia valmiiksi lueteltuna. Sen tekemiseen löytyy ohjeita netistä.

4) Mieti, millaisia asioita mielelläsi teet vapaa-ajalla. Usein ihmiset mielellään viettävät aikaa sellaisten asioiden parissa, joissa he ovat hyviä. Jos taas huomaat mielelläsi viettäväsi aikaa sellaisten asioiden parissa, joita et vielä osaa, mitä se kertoo sinusta? Löytyykö taustalta sittenkin jokin piilevä vahvuus?

5) Pohdi, millaisia vastoinkäymisiä elämässäsi on ollut. Mitä ominaisuuksia olet tarvinnut selvitäksesi niistä?

6) Jos sinulle on kertynyt työtodistuksia aiemmista työpaikoistasi, käy ne läpi ja katso, miten aiemmat työnantajat ovat kuvailleet työskentelyäsi. Löytyykö näistä kuvauksista vahvuuksia, jotka koet omiksesi?

7) Muista, että joskus myös heikkouksiksi mielletyt asiat voi nähdä vahvuuksina tai niihin voi sisältyä vahvuuksia. Esimerkiksi ujo ihminen voi olla hyvä kuuntelija, herkkä voi olla taitava vaistoamaan muidenkin tunnetiloja; vahvuus on myös se, että osaa tarvittaessa pyytää muilta apua.

Toivottavasti pääset näillä hyvään alkuun omien vahvuuksiesi tunnistamisessa!

Jos harkitset alan vaihtoa tai haluat löytää itsellesi oikean suunnan, henkilökohtainen uravalmennus voi olla sinulle toimiva ratkaisu. Uravalmennuksessa tilannettasi, vahvuuksiasi ja kiinnostuksen kohteitasi katsotaan kokonaisvaltaisesti yksilöllinen elämäntilanteesi huomioiden ja saat selkeyttä siihen, mikä olisi juuri sinulle oikeanlainen työ.

3. lokakuuta, 2018

Kiinnostaisiko tämä ystävääsi? Laita jakoon!

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Jätä kommentti