Anna Rossi tavoite- ja uravalmentaja

Uskon, ettei milloinkaan ole liian myöhäistä tehdä uusia valintoja työuralla, aloittaa uuden opiskeleminen tai uuden harrastaminen.

Jokainen voi halutessaan löytää itselleen oikean suunnan elämässään ja omanlaisen tavan edetä tavoitteitaan kohti. Kun omat tavoitteet todella tuntuvat omilta ja oikeanlaisilta, melkein mikä tahansa on mahdollista!

Miten toimin
uravalmentajana

Pitämissäni uravalmennuksissa osallistuja saa tilan ja ajan tarkastella omaa tilannettaan uusista näkökulmista, jolloin omat tavoitteet sekä käsitykset omista vahvuuksista ja mahdollisuuksista selkiytyvät. Pidän tärkeänä jokaista kohtaamista, valmennuksessa asetettujen tavoitteiden saavuttamista ja sitä, että valmennettavalla on lähtiessään selkeä käsitys seuraavista askeleista omalla polullaan.

Merkitysksellisen työn löytäminen
Uusi työ

Oma polkuni
tavoite- ja uravalmentajaksi

Olen itse toiminut erilaisissa työtehtävissä ja opiskellut useampaan ammattiin ennen kuin tieni vei uraohjaajan opintoihin  ja  valmentajaksi.  Aktiivisen tanssiharrastuksen ja lauluopinnot olen aloittanut vasta aikuisiällä. Koen olevani unelmatyössäni, kun saan auttaa ihmisiä asettamaan ja saavuttamaan merkityksellisiä tavoitteita ja löytämään itselleen oikean suunnan työurallaan.

Valmennan yksityishenkilöitä sekä yksilöitä ja ryhmiä yrityksissä ja organisaatioissa.

Löydä merkityksellinen työ!

Uusivisio-uravalmennus on kokonaisvaltainen prosessi, jonka avulla löydät oikean suunnan.