Olet ehkä turhautunut tai kyllästynyt tämänhetkiseen työhösi. Haluaisit uuden työn, muttet tiedä tarkkaan, mitä se voisi olla. Et haluaisi enää kuluttaa aikaasi ja elämääsi sellaisen työn parissa, joka kuluttaa, muttei innosta sinua. Ehkä olet palaamassa töihin pidemmältä vapaalta ja sinusta tuntuu, ettet enää halua palata aiempiin työtehtäviisi. Kaipaat uudenlaisia haasteita tai uudenlaisen, elämäntilanteesi sopiva työnkuvan.  Mikä siis neuvoksi?

Uran valinta

Moni uudenlaisesta työstä haaveileva tai alanvaihtoa harkitseva lähtee ensimmäiseksi tarkistamaan, onko oma CV tai LinkedIn profiili kunnossa ja miettii, miten niistä voisi saada paremmat tai kiinnostavammat.  Samalla pyörii mielessä, osaako kirjoittaa riittävän hyviä työhakemuksia ja mitä työhaastattelussa mahdetaan kysyä, vaikka ei vielä olisi edes tietoa siitä, millaista uutta työtä aikoo hakea.

Tämä on ymmärrettävä lähtökohta, mutta oman elämän suunnittelu aiempiin työtehtäviin keskittyvän CV:n pohjalta voi kuitenkin rajoittaa hyvinkin paljon omaa ajattelua sen suhteen, millaista työtä todella haluaisi tehdä seuraavaksi ja mitä kaikkea muuta kiinnostavaa omalla osaamisella ja kokemuksella voisi jatkossa tehdä. Siksi kehotan aluksi jättämään CV:n syrjään ja keskittymään sen pohtimiseen, mitä ovat omat taitosi ja vahvuutesi (nekin, jotka eivät ehkä pääse käyttöön tämänhetkisessä työssä), mistä olet oikeasti kiinnostunut, mitä vielä haluaisit oppia tai opiskella ja mitkä ovat tärkeimmät omat arvosi.

Oman CV:n muokkaaminen on toki tärkeää työnhaussa, mutta se onnistuu ja on huomattavasti helpompaa siinä vaiheessa, kun oma urasuunta ja omat vahvuudet ovat selvillä. Jotta työnhaku olisi tuloksellista, CV ja työhakemus on myös syytä muokata aina erikseen juuri haettavan tehtävän mukaan. Tämä on hankalaa, jos et vielä tiedä, mitä tai millaista työpaikkaa olet hakemassa. Käytä siis ensin riittävästi aikaa sen selvittämiseen, millaista työtä haluat seuraavaksi tehdä. Millainen työ sinua todella kiinnostaisi ja saisi aamulla lähtemään jopa innostuneena töihin?

On tutkittu, että ihminen kokee työnsä merkitykselliseksi, kun hän pääsee työssään käyttämään omia vahvuuksiaan, kun se on riittävän kiinnostavaa ja omien arvojen mukaista ja kun hän kokee voivansa työllään tuottaa arvoa myös muille kuin itselleen.

Miltä tämänhetkinen työsi näyttää tämän ajatuksen valossa? Millainen työ olisi sinua innostavaa ja sellaista, jossa pääsisit käyttämään omia vahvuuksiasi?

Jos omaa urasuuntaa on vaikea löytää ja ajatukset tuntuvat kiertävän kehää, kannattaa etsiä itselleen sparraaja tai uravalmentaja, joka auttaa oman suunnan kirkastamisessa, omien vahvuuksien kartoittamisessa sekä käytännön työnhaussa, esim. CV:n ja LinkedIn-profiilin päivittämisessä, työhakemuksen laatimisessa ja työhaastatteluun valmistautumisessa.

 

 

17. toukokuuta, 2019

Kiinnostaisiko tämä ystävääsi? Laita jakoon!

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Jätä kommentti